sh t. Liekin-Lumo

Saapuminen - 25.12.2012

Danielin näkökulmasta

"Just näin" , ajattelen seisoessani ruunikon suomenhevostamman vierellä. Miten se saikin suostuteltua mut tähän hommaan. Mua ei sitten kiinnostanut hevoset tippaakaan.
-Vein sen tavarat jo talliin, mutta huolehdi Lumo muuten loppuun, Julia sanoo iskien riimunnarun käteeni. -Mun on pakko nyt mennä. Se asustaa karsinassa numero 10. Jos et löydä niin kysy joltain.
Nyökkään vaivautuneesti suomenhevosen töniessä minua kyynärvarteen. Olin tyhmästi lupautunut tähän, joten kaipa mun oli sitten aivan pakko jatkaakin tätä.
Talutan hevosen ripeästi sisälle päätallin ovesta ja saan kunnolla pitää kiinni narusta hevosen hypähtäessä ympäri kun koira juoksee eteemme. Bordercollie heiluttaa häntäänsä tyytyväisenä ja yrittää hieroa tuttavuutta , mutta tälläkertaa se aiheuttaa ongelmia minulle. Liekin-Lumo tanssahtelee paikoillaan ja joudun kaksinkäsin roikkumaan riimusta kiinni pitäen , jotta tamma ei nousisi pystyyn.
-Enni! Tänne, minulle vieras ääni kantautuu korviini ja koira jolkottaa leppoisasti naisen jalkojen juureen.
Lumo rauhoittuu kuin salamaniskusta ja saan vietyä sen omaan karsinaansa. Niin, löysin kuin löysinkin sen karsinan!
-Taitaa pelkää koiria aika pahasti? minut "pelastanut" henkilö ilmaantuu paikalle. -Heh, oon Katja, nainen naurahtaa.
-Daniel, vastaan hiljaisesti. -Ei se pelkää. Se on vaan hitsin säikky otus. Ihmettelenpä miten sen selässäkin pysyy...

Katja kurtistaa kulmiaan mietteliäänä.
-Ootko tän hoitaja, nainen vilkaisee Lumon suuntaan.
-En...tai toisaalta oon, sanon hieman turhautuneena. -Julia sai mut jotenkin auttamaan sitä kun se kuuli mun hevostaustasta...
Nainen nyökkää hieman epäröivästi, mutta ymmärtävästi.
-Huonoja muistoja hevosista, siksi en oikein välitä olla niiden kanssa...Mutta lupaus on lupaus ja menin sitten väkisinkin sellaisen tekemään, sanon.
Katja hymyilee ja jättää minut kahdestaan Liekin-Lumon kanssa.

Harjailen tammaa hissukseen, mutta turhankin usein sorrun nopeisiin liikkeisiin ja se saa suomenhevosen kavahtamaan taaksepäin. Haaste se tämäkin taisi olla.
Selvitän Lumon mustan harjan ja hännän, jossa roikkui jo jonkinsortin olkia. Tuuheat jouhet toivat minulle sentään hyviäkin muistoja näistä karvamopoista, mutta pyyhkäisin nekin ajatukset pian pois mielestäni. En kaivannut niitä...vai kaipasinko sittenkin?

(Aloitustarinat ovat aina mulle jotenkin ongelmallisia. Vaikka olikin hieman lyhyehkö niin pääsinpä tästäkin alotuksesta eroon.)